Kuulumisia

Kotisivun blogi-hiljaisuus on ollut pitkällistä. Ajattelinkin lyhyesti päivittää, mitä Dialogis-yritykselle kuuluu. Muutoksia on ollut ja muutoksia on edelleen tiedossa. Toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi kesällä. Dialogis Oy:n kiinteät toimipisteet sijaitsevat Seinäjoella ja Isossakyrössä, lisäksi tietenkin myös liikun eri työpaikoilla ja koulutustapahtumissa. Työni koostuu Kelan psykoterapiapalveluista, työnohjauksista, coachingeista ja koulutuksista. Toimin edelleen myös Pohjanmaan syöpäyhdistyksen freelancerina Etelä-Pohjanmaan alueella. Syöpäyhdistyksen kautta voi saada kriisikeskusteluapua …